Juha

Kirjoittajan lisätiedot

Rekisteröitynyt: 7.7.2015

Viimeisimmät julkaisut

  1. Erilaisia teroituksia — 9.12.2015
  2. Parturin tuolissa — 16.10.2015
  3. Tervetuloa uudistettuun blogiini! — 3.10.2015

Eniten kommentoidut kirjoitukset

  1. Tervetuloa uudistettuun blogiini! — 1 comment

Kirjoittajan kirjoitukset listana

joulu 09

Erilaisia teroituksia

Partaveitsen terävyydestä voidaan huolehtia muutamalla eri tasolla. On olemassa myös makueroja milloin ollaan kunnostusteroituksen puolella ja milloin ylläpitoteroituksen puolella. Itselleni eri vivahteet ovat alkaneet selvitä teroituspalvelun kautta ja ajattelin avata myös muille ajatusmaailmaani. Käyttöönottoteroitus Käyttöönottoteroitus tehdään ennen ensimmäistä parranajoa valmistajalta tulleelle uudelle veitselle. Käyttöönottoteroitus on hyvin tehtynä muutakin kuin pelkästään terävyyden tarkistaminen. Veitsestä olisi hyvä …

Jatka lukemista »

loka 16

Parturin tuolissa

Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta tänään eksyin eri parturiin kuin tavallisesti kysymään onko kiharoiden kesyttämiselle vapaata aikaa. Tukka rehotti lätsän alta pahemmin kuin Pelle Hermannilla, joten pieni siloittelu oli paikallaan. Istun yleensä hiljaa parturin tuolissa, siinä on mukava ajatella omiansa ja antaa toisen keskittyä työhönsä. Jossain vaiheessa tuli puhetta klassisesta parranajosta. Olin tarkastellut ison …

Jatka lukemista »

loka 03

Tervetuloa uudistettuun blogiini!

Kaikilla asioilla on elämänkaarensa, paitsi klassisella parranajolla. Nyt on tullut aika siirtyä omalle verkko-osoitteelle ja lähteä kaivautumaan pintaa syvemälle klassisen parranajon maailmassa. Bloggaajia aiheeseen liittyen on tullut roimasti lisää, mikä on aivan mahtava asia ja niin on myös suomalaisia kauppiaita! Parranajajat.fi yhteisö voi hyvin varsinkin facebookissa, joten kannattaa tutustua. Mitä mieltä olet uudistetusta ulkoasusta?